Hermot koetuksella...

Aiheuttaa tuo pentu päänvaivaakin, eikä aina niin positiivisessa valossa. Taitaa olla sitä kuuluisaa mudihepulia, mutta Ronja on ottanut oikein tehtäväkseen ärsyttämisen lenkillä riekkumisen muodossa. Meillä on ollut alusta asti sääntö, että remmissä ei leikitä. Alkuun tuntui ihan tajuavankin, muutamia kokeiluita toki tuli aina silloin tällöin. Nyt tuntuu taas taantuvan ja pahasti... Ihan kuin ei koskaan olisi kiellettykään siitä... :D

Kun pentu on omat asiat saanut tehtyä, pitäisi päästä HETI Netan kanssa leikkimään. Eli salamannopeasti ojasta Netan karvoihin kiinni ihme rääkymisen säestämänä. Hepuli loppuu melko hyvin, jos saa nykäistyä hihnasta ENNEN kuin ehtii tarraamaan Nettaan. Mutta jos ehtii jo kiinni (niin nopea pentu, että 90% varmuudella on kiinni ennen kuin itse ehtii silmiä räpäyttää), niin Ronja kyllä tekee myös kieltäjälle selväksi, että "Mähän leikin kun MÄ haluan!"... Ja sitten otetaan enemmän tai vähemmän hanskasta kiinni, revitään hihnaa ja/tai pompitaan päin.

Ollaan kokeiltu (oletettavasti) kaikkea. Netan kimpusta saadaan jo hyvin pois, mutta Ronjan turhautuminen kieltäjää kohtaan ei lopu sitten millään. Huomiotta jättäminen ei toimi, pomppisi varmaan maailmanloppuun asti ja nuo hampaat kyllä sattuu jos sattumalta saa oikeasta kohdasta kiinni. Muutama kerta selätettiin, mutta toimi pari metriä, jonka jälkeen uusi kohellus. Jätin lyhtypylvääseen pari kertaa, mutta ei tunnu järkyttyvän ollenkaan yksinjäämisestä. Katselee maailman menoa tyytyväisenä ja kun päästään taas liikkeelle, saattaa hepuli taas tulla (eikä aina niitä jättämispaikkoja lähellä ole). Jos ollaan kaksin lenkillä, niin toinen pystyy kääntymään tulosuuntaan ja toinen jatkaa matkaa. Toimii muutaman toiston jälkeen melko ok, mutta yksin lenkkeillessä ei tietenkään pysty käyttämään. Ennen pakkasia kokeiltiin vesipulloa, joka oli tehokas - mutta väärälle koiralle. :D Ronjalle toimi kun sai puolipulloa vettä naamalle, mutta siinä rytäkässä väkisinkin osui kanssa Nettaan. Ja kun husky inhoaa vettä yli kaiken, se alkoi lenkillä kulkemaan vähän kauempana ja väistämään aina kun Ronja tuli viereen ulkona. Tehokas, mutta ei meille ainakaan tähän tilanteeseen.

Kiinnitettiin huomiota meidän sisällä käyttäytymiseen ja korostettiin vielä enemmän perushuomioimattomuutta. Ronja ei saa rapsutteluja kun tulee itse niitä hakemaan, vain kutsuttaessa. Pantaa ei mennä laittamaan kaulaan vaan vaaditaan Ronjan tulevan itse luokse. Alusta asti ollaan käytetty katsekontakti- ja odotusharjoituksia paljon, eli ruuan saa kun tekee tempun (istu/maahan/tms.) ja kauniisti odottaa katsekontaktin kera. Myöskään ovista ei kuljeta ensimmäisenä vaan odotetaan vuoroa silmiin katsoen. Kaikkia pieniä juttuja, mutta yllättävän paljon Ronja niitä näyttää tarvitsevan.

Riekumisen rauhoitus ollaan saatu toimimaan niin, että ärstyttävä pikkurakki ( <3 ) otetaan riehuessa jalkojen väliin ja odotellaan niin kauan, että istahtaa, vetää henkeä ja katsoo oma-aloitteisesti silmiin. Sitten saa rauhalliset kehut ja muutaman siltyksen rintaan ja matka jatkuu luvan kanssa. Jalkojen välistä ei pääse pomppimaan ja puremaan, siinä on vaan pakko rauhoittua. Ja tuolla saa koiran nopeasti korjattua eikä tarvi itse ärsyyntyä lyhtypylvästä/puuta etsiessä.

Tuloksena pieni toivonpilkahdus. Hepulit ei ole enää niin pitkäkestoisia ja intensiivisiä, vaikka usein niitä vielä tulee. Aina ei edes turhaudu ihmiseen vaan hyväksyy matkan jatkumisen ilman, että Netan kanssa ei saakaan leikkiä. Eikä hepuli tule enää takaisin muutaman metrin jälkeen. Kyllä se tästä, toivottavasti! :)

Kommentteihin saa kyllä jättää vinkkejä, jos jotain tulee mieleen! :)