19. toukokuuta 2012

Pori RN 19.-20.5.2012

Tänään oli edessä Ronjan ensimmäinen virallinen näyttely. Porin ryhmänäyttelyssä, jossa arvosteltiin FCI 1 & 5 -ryhmät, oli Ronjan lisäksi ilmoitettu kaksi mudia. Tavoitteet oli itsellä aika matalalla, olimme hakemassa JUN-H -tulosta, eli junioriluokan laatuarvostelua hyvä.


Menimme ajoissa paikalle ja saimme odotella omaa vuoroa monta tuntia. Kun vihdoin pääsimme kehään, Ronja oli tylsistynyt ja alkoi muutaman kuukauden tauon jälkeen hyppimään hihnaan... Tuomari pisti meidät juoksemaan pariin otteeseen uudestaan ja alkoihan se sujua. Kehän ulkopuolella oli sujunut oikein ihanasti - tietysti! :D


Saatiin kuitenkin hieno arvostelu, JUN-ERI, eli Junioriluokan Erinomainen!


Kirjallinen arviointi:
"10 months. Excellent in type. Well proportioned. Typical prick ears. Lovely, expressive head. Already strong in the back. Nice hind quarters. Typical coat. Good feet and good tail set. Moves well."


Ronja yllätti kyllä ihan täysin, ja nappasi mudien voiton, eli JUK-1 ja ROP!


Eniten yllätyin, kun saatiin vielä sertikin! <3 Kolme sertiä, niin saadaan muotovalion arvo, ja ensimmäinen jo plakkarissa. Kai täytyy vielä kaksi virallista näyttelyä käydä lisää... ;)


Käytiin vielä ROP-sijoituksen takia juoksemassa FCI 1 ryhmän kehässä, jossa olivat siis kaikki rotunsa parhaat. Sieltä ei kuitenkaan sijoituttu mihinkään, minkä kyllä jo arvasinkin. :)


Mukava päivä ja hurjan ylpeä neidistä saa olla! <3 <3 <3




1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Aloin etsiä oman koirulaiseni sisaruksia googlettamalla. No, niitä en löytänyt, mutta sinun blogisi löysin ja huomasin, että meillä on näköjään jotain yhteistä: 15.7.2011 syntyneet Ronja-nimiset koirat! Aika kiva sattuma. Ei muuta kuin näyttelyrikasta ja lämmintä kesää!