Lauantaina aamulla lähdimme ajelemaan kohti Hämeenkyröä isänpäivän viettoon jo päivää etukäteen. Tiedossa olikin ensimmäisen oman koirani Romeon tapaaminen (liian) pitkästä aikaa sekä vanhempieni uuden asunnon tarkastus. Netta onkin Romeon tavannut jo useasti, mutta Ronjalle uusi tuttavuus.
Sileäkarvainen noutaja Romeo on jo 7,5-vuotias ja kasvanut hurjan isoksi. Jätti tykkää tytöistä hurjasti ja Netta ei yleensä saa hetken rauhaa Romeon kosinnoista. Päästettiin tytöt sisään ovesta ja Romeo ei Nettaa edes tuntunut huomaavan, kun pieni musta salama juoksi jaloissa. Ronja näki ensimmäistä kertaa noinkin suuren mustan koiran, joten likkaa vähän jännitti. Romeo ei meinannut hännän heilumista saada loppumaan. Netta tutki uutta asuntoa ja kävi aina välillä tsekkaamassa muita koiria.
Kun Romeo ja Ronja saivat kunnolla toisensa haisteltua, voitiin jo vähän rauhoittuakin. Kumpikin piti toisiaan silmällä koko ajan ja välillä leikittiinkin. Netta sai kauan kaivattua lomaa pennusta, se nukkui pitkään pöydän alla.
Ronja keksi taas pentuaikojen lempipuuhansa - vesikupin kaivamisen. Ollaan saatu se jo kotona kitkettyä, mutta uudessa paikassa pitää kokeilla kaikki säännöt uudestaan! Laatoitettu kodinhoitohuone oli täynnä pieniä tassunjälkiä, Ronjan etutassu märkänä ja pentu katseli tyytyväisenä ympärilleen.
Käytiin lenkillä viereisillä pelloilla, Netta flexin päässä ja Ronja ja Romeo vapaana. Romeokin innostui oikein kirmaamaan Ronjan kanssa ja Nettakin kaarteli isoja ympyröitä kaameaa vauhtia. Kaikista koirista loisti ilo ja laumaa olikin ihana katsella. <3
Sisälle päästyämme koirat nukahtivat lähekkäin eikä Ronja liikahtanut petiltään ennen kotiinlähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti